Mieti! älä ajattele - mitäs näet?
Elämämme on fantasiaa, jonkun toisen luomaa ,
jota emme tule tapaamaan.
Siks repeen naurusta.
Nyt vaihdän näkökantaa ja bling.
Ei olekkaan mitään mikä voisi masentaa
ei enään, ei koskaan.
Hei frendit tulkaa bileisiin.
Kaikki on kaunista, jopa bändi, se on taikaa
Kuvittele olevas Rokkitähti, lähde lentoon
Pääset pitkälle ja vielä vähän pidemmälle.

Ja mitähän swiidua toi tarkoittaa. Suurimmaks osaks sitä, että nupin sisäinen taikuri ei oikeen osaa, tarkastella asioita kuin yhdeltä kantilta. Boksin sisäpuolelta. Taikuri tahtoo asettaa itsemme johonkin valmiiseen kuvaan, illuusioon joka odottaa boksin ulkopuolella. Sen illuusion on luonut joku muu tai jokin asia. Ja näin ollen tunnemme itsemme kovin vähäpätöisiksi

Taikurimme on etevä, se saa meidät uskomaan, että sovimme siihen kuvaan. Vaikka unohdamme samalla olla itsemme herroja. Olemme taikurin orjia, hyödykkeitä. Peilaamme itseämme ympäristön kautta. todistelemme uskottavuuttamme toisille. Vaiks loppupeleissä emme ole sen huonompia emmekä parempia. Tasavertaisia.


Elämämme on mahtava show, jossa olemme itse pääosassa. Jokaisella oma raina omalla käsiksellä.
näen itseni  boksin ulkopuolelta, tiedän onnistuvani. olen vain osa jotain suurta kokonaisuutta, mutta itselleni olen yksi kokonaisuus, joka palvelee vain minua. ei taikurin luomaa illuusiota.
eli annan fudut taikurille ja keskityn olemaan hyvä itselleni, niin taatusti olen hyvä myös muille. ja täysin pyyteettömästi.

Sillä taikurilla on nimikin, se on EGO. Ja sen palveluksia käytetään paljon.
tää nykyinen Taikuri show aiheuttaa vaan pahaa, syömme kuormasta. otamme velkaa huomiselta.
Eikä tämä niinkään koske ainakaan minun tunteamia ihmisiä.He ovat järkeviä ja maalaisjärkeviä, niinkuin pitääkin. Eiväthä muuten tuttui oiskaan.
Enemmänkin kyse on työpaikoista, vaikuttamisessa jossain yhteisössä, Aktivismissa, terrorismissa,naiskaupassa,
rahassa, rajoissa, teollisuudessa, Politiikassa, Maailmanpolitiikassa, hallitsemisessa.
Suurin osa ihmisistä kärsii siitä.
Ja äitimaalla soi blues.
So break the rules, Ok
keskipiste on tässä ja nyt.

ÄLKÄÄ KELATKO NÄITÄ KOTONANNE.

 

Rakkaudella Sami
IMG_2079-normal.jpg

Enimmäkseen kadoksissa Tällä kertaa vaimon ristipistoneula.